Bhakti: runoja jumalaisesta rakkaudesta

Bhakti on rakkauden, antautumisen ja palvonnan polku. Bhaktia ei voi yrittää tehdä tai saavuttaa. Se voi tapahtua vain spontaanisti, yllättäen. En koskaan kuvitellut, että minusta tulisi Bhakti-joogi, mutta kun tapasin kumppanini, Bhakti oli jo tapahtunut. Kolmantena päivänä tapaamisestamme kumppanini kysyi, viettäisinkö kaikki universumin elämät hänen kanssaan. Vastasin kyllä.

Tässä on muutama kirjoittamani Bhakti-runo. Niiden ei ole tarkoitus olla tietynlaisia eikä sanoa mitään tiettyä. Runot kuvastavat antautuvaa, radikaalia rakkautta, jossa rakastaja unohtaa itsensä ja sulaa rakkautensa kohteeseen, joka on aina perimmiltään Kaikkeus. Viime aikoina ottamissani kuvissa taas esiintyy luonnon syvä ekoeroottisuus sekä palvonnallisuuteni kaikkea elävää kohtaan.

Jumalani, rakkaani

Kun tapasin Sinut,

astuin Bhaktin polulle

palvoakseni ja antautuakseni,

rakastaakseni
langetakseni

Ja unohtaakseni itseni
sillä mitä minä enää olisin?

Kun näin silmäsi,

tiesin ettei universumi ole koskaan syntynyt

eikä koskaan kuole

ja että jumalallinen voima ja valo

lävistää, läpäisee kaiken

Kun tunsin kosketuksesi ihollani

minä katosin

ja tulin

kaikeksi

kaikkeudeksi

ikuisuuden lauluksi

tähtien valoksi

pimeyden paimeneksi

maailman palvelijaksi

kaiken elämän suojelijaksi

Eikä ole mitään, missä en sinua näkisi,

Jumalani, rakkaani

Päästän tuulen sydänkammioistani sisään

ja annan sen lakaista pois kaiken muun

Täyttyä sinulla

Jumalani, rakkaani

Kaunis Meri

Sammun meren tyveen

joka on silkkistä ja upottavaa kuin yöt vieressäsi

Tähän puutarhaan olen kanssasi astunut

sen porteista kulkenut

sen salaisuuden sinetöinyt

Ja aamut, kun herään vierestäsi
jokainen aamu on kuin se ensimmäinen,
kun luotiin meret, maa, ilma, ja taivas

ja viimeisenä aurinko

Aurinkojumala

paistaa silmiesi takaa

Sydämeni

on rakkautemme puutarhassa

Kuunvalo saa nousuvedet virtaamaan,
hukuttaa alleen kuivat rannikot
ja terävät kivikot, kitukasvuiset varvikot
täyttää kaiken kosteudellaan,
hekumallaan

Annan nousuveden kastella minut kokonaan
viedä mukanaan
sillä enää ei ole rantaa,

jolle jäädä odottamaan
ei mitään,
mitä odottaa

Olen meressä sieluni viimeistä poukamaa myöten
olen meren lapsi
 海丽
Kaunis Meri
jonka Sinä minulle näytit
ja johon nyt kanssasi astun

Enkä pelkää, pakene enää