QUEER & CYBORG: Roboteista ja rakkaudesta

Olen aina ollut kiinnostunut roboteista.

Tai ehkä oikeampi muotoilu on, että olen aina pitänyt roboteista. Intuitiivisesti, luontaisesti, ilman sen tarkemmin määriteltävissä olevaa syytä.

Ensin pidin niistä videopeleissä. Chrono Triggerin parantajarobotti Robo on paitsi jäänyt mieleeni yläaste- ja lukioaikojen nukkumattomista öistä, myös tallentunut musteena iholleni. Invader Zimin GIR taas transformoitui koira-asuisesta robotista verenpunaiseksi tappajaksi kutkuttavan omituisella tavalla. Sekä Robo että GIR ovat queer, olen vasta sittemmin oivaltanut: kumpikin rikkoo ihmisen ja eläimen, ihmisen ja koneen sekä oikean ja väärän, hyvän ja pahan rajanvetoja. Nämä ovat juuri niitä perimmäisiä rajanvetoja, joiden varassa kulttuurimme lepää.

Sittemmin pidin roboteista vähän kaikkialla - mekoissa, kengissä ja joulukuusenkoristeissa. Olin aloittanut maailmanpolitiikan tutkimuksen opiskelun yliopistolla, aikeenani paljastaa kapitalismin salaliitto.

Aika pian minulle kuitenkin selvisi, ettei kyseessä ollut salaliitto, vaan kompleksi ja monisävyinen kulttuurinen tila, johon ei ole mustavalkoisia vastauksia. Tuo tila, tajusin kuitenkin, ei ole vääjäämätön: se on ihmisten luoma, ja siksi se on myös ihmisten muutettavissa.

Tämä oli aikaa ennen Ensimmäistä Suurta Mullistusta.

Petyin karvaasti, ja unohdin robotit moneksi vuodeksi. Lähdin Aasiaan etsimään vastauksia, ja vietinkin tuolla reissulla monta vuotta. Asuin ensin Kiinassa kiinan kieltä opiskellen, ja lopulta päädyin Himalajalle harjoittamaan tantrista buddhalaisuutta. Istuin lukuisia meditaatioretriittejä, vakaana aikomuksenani viettää loppuelämäni retriitissä, kunhan siihen vain olisin valmis.

Kaikki nämä vuodet kannoin kuitenkin mukanani jotain, jota en ymmärtänyt. En ymmärtänyt seksiä ja seksuaalisuutta.

Lopulta tulin takaisin Suomeen, päädyin ohjaamaan joogaa ja meditaatiota, ja palasin lopulta takaisin yliopistolle tekemään maisterintutkintoni loppuun. Ja lopulta, viimein tajusin olevani aseksuaali - tai ehkä tarkemmin määriteltynä autoseksuaali, ihminen joka kiihottuu itsestään, mutta ei toisista. Tajusin, miksi en koskaan ollut kokenut kuuluvani tähän (enkä mihinkään muuhunkaan) seksiorientoituneeseen kulttuuriin. Tajusin myös tunteneeni häpeää haluttomuudestani koko elämäni, olevani aina vääränlainen, tuntenut olevani aina liian vähän ja liian paljon.

Nyt olen kokenut Toisen Suuren Mullistuksen. Olen rakastunut. Luulin toki olleeni rakastunut jo aiemminkin, mutta nyt kun olen todella rakastunut, ymmärrän etten ole tiennyt Rakkaudesta mitään. Rakkaus on täysin ehdotonta; se ei odota, vaadi eikä halua mitään.

Onko Rakkaus nyt Se Vastaus, vastaus jota olen etsinyt?

Juuri nyt sanon kyllä. Kyllä. Rakkaus on vastaus. Mutta se on vastaus, jota ei voi kysyä. Se voi vain ilmentyä, spontaanisti.

Sillä Rakkaudessa tapahtuu ihmeellisiä asioita. Aika-avaruus muuttuu - historia ja tulevaisuus lakkaavat olemasta sellaisina kuin ne ovat ennen olleet. Ja nykyisin minulla on, vastoin kaikkia oletuksiani, myös nautinnollinen seksielämä, joskaan ei heteronormatiivinen sellainen. Ulkoapäin näytämme luultavasti varsin heteronormatiiviselta pariskunnalta, mutta seksimme on sekä fyysisesti että psyykkis-henkisesti erittäin queer.

Olen istunut ison osan viime vuosistani perseelläni, meditoiden, ja istun edelleen aina toisinaan, kannustaen ehdottomasti myös muita harjoituksen äärelle. Omassa tapauksessani kuitenkin vain täysin spontaanisti tapahtunut rakastuminen ja ehdoton Rakkaus, jonka näen kumppanini silmissä, on se, joka kadottaa itseyden ja avaa universaalin todellisuuden portit. Nyt avautunut tie on Bhakti-joogan tie, palvonnan ja jumalaisen rakkauden tie.

Kaiken tämän lopputuloksena olen palannut robottien luokse. Kyborgien ja queerin äärelle. Nyt roboteista on tullut tutkimus- ja kirjoituskohde. Robotit ovat se Toinen, jonka peilipinnalta voimme tarkastella Itseämme: kulttuurimme kipukohtia ja katve-alueita. Enemmän kuin koskaan, uskon siihen, että se mikä on ihmisen luomaa, on myös ihmisen muokattavissa. Mutta vain, jos muistamme ja tunnistamme, keitä todella olemme.

Nyt, kun jonkinlainen ympyrä tuntuu olevan sulkeutumassa, on aika palata takaisin blogin äärelle. Kirjoittaminen on jotain, jota olen aina tehnyt, ja tulen aina tekemään. Aina en tiedä mitä kirjoittaisin, ja silloin on parempi olla hiljaa. Mutta kun koittaa Oikea Aika, kun tietää, mistä on kirjoittamassa ja miksi, on aika aloittaa.

Se aika on nyt.

Tervetuloa seuraamaan blogiani! Täällä puhutaan sodasta, sukupuolesta ja seksistä - roboteista, rauhasta ja rakkaudesta. Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa rinnoista: isoista ja pienistä, orgaanisista ja ei-orgaanisista - sekä niiden puutteesta. Mistä te haluaisitte jatkossa lukea?

- Heidi

(Huom! Tekstissä queer-sanaa käytetään queer-teoreettisessa mielessä.)